Vaikka olen äärimmäisen kilpailuhenkinen, ja äärimmäisen oppimishaluinen, koska haluan olla paras, luovuin tuosta ajatuksesta hevosten kanssa. Toki halauan kehittyä hevosten käsittelijänä ja ratsastajana edelleen, mutta omilla ehdoillani, ja hevosteni ehdoilla. Itseisarvo ei ole se kuinka hyvin suoritamme jonkin pohkeenväistön, vaan jos sen teemme, niin kuinka mukavaa minulla ja hevosellani on kun teemme töitä. Luovuin useammastakin opettajasta koska kaikki vaativat niin kovia otteita, että en tuntenut oloani mukavaksi hevosen selässä, eikä hevonen allani.
Liisan kanssa olen luopunut satulan käytöstä lähes kokonaan, usein myöskin suitsien käytöstä. Se kuuntelee minun pelkän takapuoleni, ja sen kanssa voin mennä aivan irtona melkein kaiken sen minkä vehkeiden kanssakin.
Nellin kanssa olen opetellut pehmeämpää ratsastusta, ja onnistuneesti olen mennyt pitkiäkin aikoja ilman satulaa ja ilman kuolaimia, mutta meillä on paljon vielä työtä edessäpäin. Tärkeintä kuitenkin on, että neiti tekee nyt minulle töitä mielellään, ja haluaa oppia kokoajan lisää.
Maastakäsin työskentelyä olen myöskinhivenen lisännyt. Siinä meillä on kovasti työsarkaa, mutta uskon että pääsen siinäkin vielä haluamaani tasoon.
Olen siis lopettanut suorittamisen, ja keskittynyt nautiskelemaan heosistani ja touhuamisesta niiden kanssa. Kaikenlaisen pakonomaisen tekemisen olen suosiolla jättänyt pois, niinpä olen saanut intoa tehdä hommia omalla tavallani enemmän.
