Meillä kävi eläinlääkäri

Kaikki pyöröpaalit on syöty, ja ostin pienpaaleissa kuivaa heinää. Oon viikon ajan antanut kumpaakin vähän sekaisin. Eilen kuitenkin kävi niin hassusti, ilmeisesti rehun muutoksen takia, vaikka olen sen tehnyt niin varoen ku olen osannut, että Liisa sai ähkyn. Hassuinta että se alkoi oireilemaan kesken ratsastuksen. Rasitus ei edes ollut mitenkään kova. Mentiin vaan ravia, ja Liisa sai jopa määrätä vauhdin. Ravailtiin ehkä 2,5 -3 km, mikä on aivan normaali monesti alkulämmittelyksi, jos mennään kentälle työskentelemään. Kun mentiin sitten kentälle, niin Liisan hengitys ei tasaantunut ollenkaan. Se puuskutti monta tuntia ja hiki kaatui päältä. Se oli korvia ja otsaa myöten ihan litimärkä.

Taluttelimme Liisaa kolmisen tuntia elukkalääkäriä odotellessa, vasta viimeisen puolen tunnin aikana puuskutus loppui ja hiki alkoi kuivumaan. Kolme piikkiä antoi lääkäri sille. Tällä kertaa ei jouduttu nenä-maha letkuun, niinku neljä vuotta sitten kävi. Muorin olo oli sen verran kohentunut, että ähkylääke piikillä selvittiin. Sen lisäksi kipupiikki ja B-vitamiini piikki. Kyllähän se aina säikäyttää ku tämmöstä tapahtuu. Nyt on kuitenkin muori kokolailla kunnossa. Saatiin lupa ratsastaakin, kunhan ei ylenmäärin rasita. Mentiinkin aika keveästi tänään. Ravailtiin kuitenkin jonkin verran, mutta käveltiin heti ku rupes hengitys oleen raskaamman kuuloista, tai hepat alkoi hikoamaan. Palautuminen tapahtui ihan normaalissa ajassa.

Onni ettei ollut sen vakavampaa.

Talvi painaa päälle

Elokuu ja syyskuu on tehty kovasti hommia, että on saatu talli valmiiksi, ja nyt on ratsastettu kentälläkin jo kahtena päivänä. Kaks kertaa oon tippunut ja loukannut itseäni. Ei se vauhti vaan se äkkipysäys. Ensin lensin sähkötolppaan ja sitten kiveen. Hepat on suhtautuneet muuttuneeseen ympäristöön kohtuu hyvin, tosin jälkimmäinen tippuminen johtui muutoksista, ja pakon määräämästä kahden viikon levosta. Tippumisessa ei ollut muuta ihmeellistä, kuin sattui vaan oleen pään kokoinen kivi alla.

Nyt vaan odotetaan talvea. Vielä pitää eristää tallista ladon luoleinen seinä ja katto, ja kentällä pitää vielä saada kaivinkone pyörähtään yhden kerran.Onnellinen oon siitä, että kentän pohja tuntuu hyvältä pelkän kantojyrsimen jäljiltä, eli maa-aines on ihan sopiva ratsastukseen.

Ei oo enää pikatallia

Tallin rakennus on edennyt siihen vaiheeseen, että pikatalli piti poistaa käytöstä. Viime viikolla saatiin seinät pystyyn, ja tällä viikolla aletaan tekemään valumuotit, ja valamaan käytävien ja satulahuoneen lattiat. Ovi- ja karsinaelementit pitäis kans alkaa pikkuhiljaa hitsaileen kasaan. Sittenpä alkais oleen hommat siinä mallissa, että hevosilla on kohta oikea talli, eikä vaan pikatalli.Kentän rakennus on ollut jäissä nyt pari viikkoa, mutta eiköhän sekin siitä etene, kunhan saadaan talli valmiiksi.

Hevoset on nauttineet uudessa kodissa olemisesta. Ne on paljon rauhallisempia ja seurallisempia nykyään. Nelli varsinkin on ku koira. Utelias ja kaikkeen haluaa osallistua. Erittäin sosiaalinen ja rauhallinen heppa.

Pikatalli

Eilen tehtiin pikatalli, niin saatiin hepat yöksi sateen suojaan. Minä kärräsin autokuormallisen hiekkaa tallin lattialle. Lapion ja puskin kärryä neljä ja puoli tuntia. En malttanut edes tupakkitaukoja pitää... Kun Matti tuli kotiin niin naulattiin viimeiset muovit sisäkattoon, ja sitten Matti naulasi lankku seinät ja teki lankkuportin ovelle. Ens alkuun meinas pollet olla vähän levottomia uudessa suojassa, mutta tunnin sisällä rauhoittuivat täysin. Ei oo ihme jos vähän hermostutti, kun ei oo mitään eristeitä vielä. Peltikatto ja peltiseinät ja hirvee kaatosateen ropina.

Jousiveräjä hännässä

Näin ja testasin käytössä vuokratallilla jousuveräjän, ja ajattelin heti, että tuollaisen laitan minäkin laitumeen. Onpa hyvä ja kätevä ratkaisu. hyvä ja kätevähän se on käyttää, vaan kyllä minut yllätti eräänä aamuna kauhea töminä joka laitumesta kuului. Renttukin sisällä tiesi, että nyt on jotain vialla ja alkoi haukkumaan. Vilkaisin ikkunasta ulos ja näin kuinka hevoset painaa täyttä laukkaa portista ulos. Ei kun porukat ylös ja vähän ryysyä niskaan ja pihalle pyydystämään polleja.

Meri lähti kattoon miksi portti on auki, ja huusi, ettei täällä oo koko porttia. Matti käveli hevosten luo ku ne oli hetkellisesti pysähtyneet syömään pihalle, ja minä menin sulkemaan tien, ettei ne lähde pihalta autotielle. Sitten kuuluu Nellin luota: "No, ei oo ihme." Katsoin sinne ja näin saman minkä Matti oli hoksannut. Jousi veräjä oli tuhannen solmussa ja venyneenä roikaleena Nellin hännässä.

Yritimme ensin irroittaa sitä, mutta oli niin tiukassa ettei lähtenyt, ja kun Nelli vähän liikahti niin veräjä oli joko jalassa tai muuten ärsytti. Kohta painettiin taas laukalla. Nyt mettän keskelle. Kauroilla ja leivällä houkuttelemalla saatiin pysähtymään niin pitkäksi aikaa, että puukolla nyrhittiin veräjä irti. Nyt on Nelli raukalla vähän töpö häntä...

Vaan ei tuu mun laitumeen enää jousiveräjää.

Uudessa kotona

Ratsastamalla ja ajamalla kaverin kanssa siirsin hepat torstai-iltana kotiin. Ensimmäinen yö niillä meni ihmetellessä ja ympyrää kävellessä mutta sen jälkeen ovat pikkuhiljaa kotiutuneet. Eilen kävin Nellillä ratsastamalla yksin maastossa ja hepat huusi kumpikin toistensa perään ikäväänsä. Liisa oli hikisempi ku Nelli kut tulin kotiin vaikka Nellillä juoksin pitkin mettiä. Se oli eka kerta uudessa paikassa kun vain toinen hevosista lähti liikkeelle. Toissa päivänä käytiin pieni maastolenkki yhdessä niiden kanssa.

Kentän teko on vielä vaiheessa, mutta tämän kesän aikana valmistuu, samoin tallin teko. Hevosille tulee tilavat karsinat ja iso hiekkakenttä ratsastusta varten, mutta muutaman viikon joutuu nyt ihan maastoilemaan, ennenkuin alkaa oleen kenttä hypättävässä kunnossa. Kuvia lisäilen sitten kun saan tietokoneet pelittämään. (Eihän meillä vielä näy edes televisio)

Muutto lähestyy

Hevoset on lomailleet viikon. Ollaan itse tehty muuttoa ja valmisteltu tilaa, jotta hepat voi tuoda sinne omaan kotiin... Lisää kuulumisia kunhan pollet on saatu uuteen kotiin.

Kesän korvalla

Hepat on taas siirtyneet yön yli laiduntamaan. Se helpottaa monin tavoin meikäläisen elämää. Polleilla ei ole ylimääräistä tallienergiaa ym. Nyt kun ilmat on lämmenneet ja lumet sulaneet niin on ollut taas halu päästä hyppäämäänkin. Pari kertaa ollaan tälle kesälle jo kokeiltu hyppäämistä, ja Nellikin on ollut hyvin innostunut. Siitä on näkynyt päällepäin, että se nauttii siitä hommasta. Viime kesänä tehtiin sitä juuri sopivasti, jotta saatiin neiti hoksaamaan mistä on kyse, niinpä tänä kesänä kun ikää alkaa oleen riittävästi on hyppykouluttaminen helpompaa.

Hyppäämisestä tulikin mieleen, että Nelli tuli toissapäivänä laitumesta pois. Hyppäsi aidan yli. Annoin kauroja tarhaan ja kaverin hevonen oli liian lähelle Nellin mielestä, niinpä se pakeni tilannetta hyppäämällä aidan yli. Pehmeästä upottavasta maasta seisovilta jaloilta metri. Eikä yhtään koluuttanut. Mulla on estetykki.

Hevoset on muuten olleet taas ilman kenkiä. Siksikin tykkään kesästä ja ympärivuorokautisesta laiduntamisesta. Valitettavasti vieläkään ei ole läytynyt meille omaa paikkaa johon voisimme muuttaa hevosten kanssa.

Liisasta ei ole ihmekerrottavia. Se on oma ihana rauhallinen itsensä, jolla voi tehdä ihan mitä vaan...

Uusia ulottuvuuksia

Eilen käytiin Empsun ja Ninnin kanssa kolmestaan tallilla. Ajatuksena oli kokeilla hiihtoratsastusta. Tosin meidän sukset kyllä vaihtui jostain syystä ahkioksi. Sinänsä hevosen kannalta aivan sama, rintaremmillä joutuu kuitenkin vetämään ja erilaista tavaraa on taas perässä. Ensin pantiin ahkio Liisan perään, ku sillä on vedetty ennenkin, että Nelli näkis mikä on homman nimi. Vähän piti pelätä ahkiota kun se oli Liisalla, mutta sitten kun pantii se Nellille, niin ei se pelännytkään. Ennen ku Nelli sai ahkion kyytiin tehtiin kuitenkin se, että jalkamiehenä vedin Nellin takana ahkiota, että se kuulee sen kahinan. Seurasin Nelliä ja aina ku neiti pysähtyi pysähdyin minäkin ja sama liikkeelle lähtiessä, että se hoksaa kahinan liittyvän siihen miten liikkuu. Loppujen lopuksi Nellillä vedettiin vain aika vähän, ehkä parisataa metriä. Mutta ajateltiin lopettaa siinä vaiheessa kun menee hyvin. Pitkästä aikaa mentiin myös puomeja. Hepat lämpeni sopivasti kun oli erilaista toimintaa tarjolla. Liisakin oli välillä tosi reipas. Parasta kaikessa on kuitenkin se, että olen uskaltanut päästää Empun Nellin selkään. Tarkoitushan on, että sillä voisi ratsastaa muutkin kuin minä, ja nyt se näyttää pikkuhiljaa onnistuvan. Nelli on tosi rauhallinen Empun kanssa.

Jee!! Me ollaan Nellin kanssa alettu laukkaamaan uralla. Tähän asti ollaan laukattu vaan suoraan, mutta nyt ollaan muutama päivä laukattu ihan uralla. Tämä uusi askel eteenpäin otettiin perjantaina. Hevosilla oli joku kumma "pelkää-omaa-varjoaankin" -päivä. Kaks kertaa tultiin puoli kilometriä täyttä laukkaa ku ensin pelättiin normaalia henkilöautoa joka kaiken huipuksi käyttäytyi kuin suoraan oppikirjasta "Miten kohtaat hevosen liikenteessä". Siis kuski käyttäytyi. Sitten samassa paikkaa piti pelätä takaa tulevaa pyöräilevää koiran taluttajaa, ja taas mentiin.

Toisen karkulaukan jälkeen päätettiin Ninnin kanssa, että nyt tehdään kentällä töitä niin kauan, että hevoset kuuntelee kunnolla. Nelli otti vielä yhden luvattoman laukkalähdön pellolla, mutta sitten laukkuutin sitä niin paljon, että sillä ei ollut enää mitään haluja temppuilla. Ensin laukattiin suoraan muutaman kerran umpihangessa pellon päätyyn, ja kun se meni hyvin aloin laukata uralla. Toki aina välillä kävelin ja ravasin, mutta neiti näytti nauttivan, eikä enää yrittänytkään mitään temppuja. Liisa rauhoittui välittömästi ku päästiin pellolle ja Ninni sanoikin, että aivan ihana kun tuntuu, että hevonen suorittaa pyynnöt melkein pelkän ajatuksen voimasta. Nyt ollaan sitten nautiskeltu kunnolla kentällä työskentelystä. Minusta tuntuu melkein kuin olis lottovoiton saanut. Tätä oon kaivannut Nellin kanssa.

Kevät tekee tuloaan, illat pitenee ja päivät lämpenee, vaan senhän ovat kaikki huomanneet. Edelleen poden maastoilu pulaa... Mutta muuten on mennyt tosi hyvin hevosten kanssa. Nelli on kehittynyt aika lyhyessä ajassa taas tosi paljon. Olen antanut sen välillä irroitella oikein kunnolla, vetää sydämensä kyllyydestä umpihankilaukkaa ym. Kun se on saanut sitä tehdä välillä, niin siitä on löytynyt uutena piirteenä kelpo ratsu. Kentällä jaksaa työskennellä huomattavasti paremmin ja ravikin on maltillista ja rentoa ratsuravia. Liisalla meinaa välillä kai tulla ratsastuskouluajat mieleen kun se meinaa isotella jos joku muu kuin minä sitä harjailen. Mutta ratsastettavuus on pysynyt entisellään. Mitä enemmän siltä vaadit, sitä mieluummin se työskentelee. Enkä suinkaan tarkoita sitä, että se pitäis juoksuttaa henkihieveriin. Tarkoitan sitä, että jo käyntiä ratsastaessa pitää ratsastajan tietää millaista käyntiä. Kun muori huomaa, että sillä on selässään ratsastaja eikä matkustaja niin se on parhaimmillaan. Pika puoliin saan varmaan vuokraajanikin takaisin sairaslomalta...

Viimeiset viikot ovat olleet aika kiireisiä. Vuokraajani mursi kätensä ja on ollut kyvytön sen vuoksi käymään tallilla. Onneksi löysin kuitenkin uuden ihmisen jakamaan kanssani tätä ihanaa harrastusta. Ninni on ollut mulle iso apu. Sen lisäksi, että Ninni ratsastaa, hän myöskin ajaa hevosia. Ninni on muutaman kerran ajanut Nellillä, että minä olen päässyt Liisan selkään. Nelli on tosin hieman nyt tempaissut aina välillä, mutta ei mitään mainitsemisen arvoista kuitenkaan. On vaan tuonut nuoren hevosen temperamenttiaan hieman esille. Kerran on menty kärryn edessä laukkaa, ja kerran kun poikani oli ohjaksissa päätti poiketa tarhosen vieressä muita hevosia tervehtimässä. Sieltä pois saaminen olikin hieman hankalampaa, mutta loppujen lopuksi ilman pahempia ongelmia selvittiin siitäkin.

Nyt juuri minulla ei ole ollut juurikaan maastoilu kavereita. Olemme kuitenkin päivittäin kierrelleet lähimetsissä ja pelloilla. Kohdattu on niin moottorikelkkoja kuin mönkijöitäkin. Kaikki kohtaamiset ovat onneksi sujuneet hyvin. Ihmettelen joka päivä sitä kuinka hyvä hermoisia mun hevoset oikein on. Mikään mitä on tullut vastaan, ei ole aiheuttanut minkäänlaisia paniikkireaktioita.

Nellin tempaus

Eilen ajoin Nellillä pitkästä aikaa. Oon enimmäkseen ratsastanut sillä viime aikoina. Ajoin koska ajattelin, että sillä vois olla vaihteeksi takataskussa uusia temppuja. Kärrystä käsin temput on yleensä helpommin hallittavissa, ja Nelli temppuilee vähemmän kärryn kanssa. Eilen neiti kuitenkin tempaisi.

Ajoin ensimmäistä kierrosta ravia radalla ku neiti yhtäkkiä mitään varoittamatta syhkäisi täydestä vauhdista umpimetsään. Metsässä kiertelee polku jota pitkin kävelytän hevosta rastsain. Siellä ei voi edes kuvitella ravaavansa, ja eiliseen asti kukaan ei ole koskaan kuvitellutkaan, että sinne voi mennä kärryllä. Polku on kapea ja mutkainen ja pohjaltaan epätasainen ja paikoin upottava. Kantoja ja mättäitä on joka puolella.

Yritin epätoivoisesti ensin peruuttaa neitin pois, vaan eihän se kärry mihinkään siellä umpihangessa pakittanut, vaikka kuinka hevosta rohkaisi. Ajattelin,että jos hyppään kyytistä pois niin peruuttaminen vois onnistuakin, ku renkaiden päällä on vähemmän painoa. Kaksi askelta taakse ja neljä eteen, eikä toivoakaan mahtua kääntämään kärryä. Epätoivo alkoi jo puskea päälle. Kymmenen minuuttia taikinoitiin Nellin kanssa ennen kuin neiti teki ratkaisunsa ja päätti vaan kävellä eteen päin. Kiertää koko lenkin. Hyvä, että ehdin hypätä mahalleen kärryyn enkä jäänyt matkasta.

Siinä sitä sitten keikuteltiin yli mättäiden ja kantojen. Tähtäiltiin josko puiden välistä sopisi. Mitä Nelli sitten tuumasi? Tyynen rauhallisesti vain puski menemään vaikka ei varmasti ollut herkkua veto-osastollakaan, jos ei ollut kyydissäkään. Eipä kaatuneet kärryt alta, ei otettu yhtään puuta mukaan, eikä onneksi mitään muutakaan. Maavarakin riitti justiin ja justiin. Vaan eipä Nellikään yrittänyt toista kertaa mettään...

Viime aikoina on ollut hyvät ulkoilusäät. Lunta vain saisi olla enemmän. Meillä ei ole rehellisesti edes kymmentä senttiä. Viime vesisateiden jälkeen jäätyneillä pelloilla tuskin viittä senttiä. Se ei ole hidastanut hevostelutahtia. Olli ja Jessica on käyneet mun kavereina. Jessican kanssa käytiin maastossakin, Ollin kanssa ajateltiin samaa, kunhan joskus vielä päästään sen kanssa käymään päivännäön aikaan.

Liisa ja Nelli on tosi ihania maastossa. Niiden kanssa on rentouttavaa ja hauskaa ratsastaa siellä ku kumpikaan ei hermoile turhia, eikä säiky tyhjästä. Rauhallinen Liisakin innostuu tarvittaessa reippaaseenkin menoon maastossa, mutta säilyttää kuuliaisuutensa. Nellikin paranee vaan maastoon lähdettäessä, turhat juonittelut ja testaukset unohtuu kokonaan kun nautitaan vaihtuvista maisemista, ja kaverin seurasta.

Olen joutunut elämässäni siihen tilanteeseen, että olen joutunut toistaiseksi antamaan toisen hevosistani osavuokralle. Liisaa käy nykyään ratsastamassa Milla kolme kertaa viikossa, ja minä itse kolmesti. Nellin kanssa touhuilen enemmän, koska se on vielä nuori ja kokematon.

Viikonloppuna kokeiltiin ensimmäisen kerran reellä ajoa, ja Nelli yllätti positiivisesti, se oli heti kuin vanha tekijä. Ratsastelen yleensä Nellillä noin kolme neljä kertaa viikossa, ja ajan pari kertaa.

Tervetuloa takaisin pariini kaikki heppaystävät ja muutkin ystävät. Jatkossa en tule pitämään enää päiväkirja luonteista blogia, vaan kirjoittelen harvemmin, mutta aina kun jotain erikoista tapahtuu, tai muuten tulee kerrottavaa, niin pyrin käymään kirjoittelemassa juttuja. Hiukan enemmän yleisiin kuulumisiin pitäydyn kuin aikaisemmassa blogissani.